30% tuotto

Valaistusuudistuksen sijoitetun pääoman tuotto on 30%.

17 000€ säästöt

Valaistusuudistus toi 17 000€ vuosittaiset säästöt.

230W valaisimet

Valaistusuudistuksessa asennettiin 230W Opple High Bay LED-valaisimet.

Älyvalaistus toi merkittävän parannuksen työturvallisuuteen ja viihtyvyyteen

Vau! Tulee ensimmäisenä mieleen, katsellessa edessä avautuvaa tuotantohallia valaistusuudistuksen jälkeen. Tibnorin teräspalvelukeskus Järvenpäässä on vaikuttava näky. Valtavissa halleissa liikkuu tonneittain terästä niin maan tasolla, kuin katossa kulkevilla kiskoilla. Painavaa tavaraa liikuteltaessa valaistuksen on syytä olla kunnossa. Kestävään terästeollisuuteen tähtäävä Tibnor kääntyikin uusimman valaistusteknologian puoleen energiansäästötavoitteissaan.

Vuosikymmeniä suuret hallirakennukset on Suomessa valaistu suurpainenatriumvalaisimilla. Keltaista ja hieman aavemaista valoa tuottavat valaisimet olivat pitkään ainoita vaihtoehtoja valtavien tuotantotilojen valaistuksessa. Hintana on ollut valtava energiankulutus. LED-teknologia on kuitenkin ottanut valtavia harppauksia myös aivan viime vuosina ja nykyään suurtenkin kiinteistöjen valaistus voidaan toteuttaa älykkäästi ohjattujen ledien avulla. Tibnorin uusi valaistus on Bluetooth-ohjattu, eikä uudelleenkaapelointeja ja monimutkaisia DALI-järjestelmiä tarvittu. Todellinen energiansäästö on myös laskelmia suurempaa, koska älykkäät sensorit ohjaavat valaistusta vain sinne, missä sitä milloinkin tarvitaan. Jos työvuorot muuttuvat, onnistuu uudelleen ohjelmointi vaikka älypuhelimella.

modern lighting in the warehouse

”Sähkön siirtokulutus vähentyi saman tien puolella. Työntekijöiden parantuneen vireystilan myös huomaa, yövuorossa ei väsytä ja työ- ja kotimatkaturvallisuus on kasvanut sen seurauksena.”

Tyytyväinen valaistusasiakas: SSAB tytäryhtiö Tibnorin Maintenance Manager Jari Kallio

Edut ovat lievästi sanottuna huomattavat. ”Sähkön siirtokulutus vähentyi saman tien puolella”, kertoo projektista vastannut Maintenance Manager Jari Kallio Tibnorilta. ”Työntekijöiden parantuneen vireystilan myös huomaa, yövuorossa ei väsytä ja työ- ja kotimatkaturvallisuus on kasvanut sen seurauksena.”

Lähellä päivänvaloa värisävyltään olevat LED-valaisimet ovatkin usein vastaus moneen ongelmaan. Parantunut valaistusteho, yhdistettynä värisävyyn, nostaa todella tutkimustenkin mukaan vireystilaa tehokkaasti ja vähentää sekä työtapaturmia, että työssä väsymistä. Tibnorilla työtä tehdäänkin kolmessa vuorossa ja vireystilan merkitys vain korostuu pimeänä vuodenaikana.

Syy kolmivuorotyöhön on ilmeinen, kun katselee tahtia, jolla rekkoja ajaa sisään teräshalleihin ja sieltä ulos. Tibnor vastaanottaakin joka viikko kaksi junalastillista tavaraa, Suomen teräksentuotannon sydänmailta Raahesta. Kaikki tämä teräs täytyy käsitellä, pakata ja monesti myös leikata asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Kun on omaa tuotantoa, on myös laaduntarkkailua. Tibnorin laaduntarkkailu ottikin harppauksen eteenpäin, kun leikkaustilojen valaistus nostettiin 500 luksin tasoon, muun uudistuksen ollessa 300 luksia. 

Vaikka liikenne käy vilkkaana, onnistuttiin valaistusuudistus toteuttamaan pysäyttämättä tuotantoa tai pakkausta hetkeksikään. ”Lem-Kem suunnitteli työn hyvin ja asentajat työskentelivät myös iltaisin, jotta normaali toiminta on voinut jatkua katkeamatta”, Kallio kertoo. ”Työntekijät myös kertovat, että työteho on parantunut, kun trukista ei enää tarvitse nousta tarkastaakseen terästuotteista tuotetietoja, vaan ne näkee uudistuksen jälkeen suoraan kabiinista”, Kallio naurahtaa.

lighting of a steel production facility

Tutustu tuotteisiin, joita käytimme projektissa

Opple LED Highbay 230W 4000K

Opple LED Highbay valaisin on varustettu erittäin korkealla valoteholla sekä edistyneellä että erittäin ohuella muotoilulla.

Opple LED Smartlight Sensor

Opple LED Smartlight Sensor on kompakti Bluetooth®-liiketunnistin, joka on erittäin helppo ottaa käyttöön.